Varikosta sanottua

Kaavat, selvitykset, artikkelit ja lausunnot vuosien varrelta liittyen varikon historiaan, tapahtumiin ja kehittämiseen, päivitetty 22.7.2015.

KAAVA

Lahden kaupunki: Sopenkorpi, Varikonkadun pää, Varikko

MYYNTIKOHTEENA

Senaatti-Kiinteistöt: Myydään: Lahti, Mytäjäisten varikkoalue

SELVITYS

Mytäjäisten varikkoalue: Rakennushistoriaselvitys 2012 (osa a, pdf)
Mytäjäisten varikkoalue: Rakennushistoriaselvitys 2012 (osa b, pdf)

MEDIASSA (poimintoja)

ess.fi 6.6.2015
Yle Lahti 11.5.2015
ess.fi 1.11.2014
Yle Lahti 12.8.2014
Yle Lahti 20.3.2014
Yle Lahti 21.9.2012
ess.fi 14.11.2011
Yle Lahti 7.5.2010

MUUT ARTIKKELIT

Varikolla Tapahtuu -lehti  (pdf-muodossa, julkaistu vuonna 2009)
Tapio – puusta ja muusta -blogi 20.9.2011

TAPAHTUMAT

Avoimet Ovet 10.6.2006
(Sauli Hirvonen)

Lahden rautatieharrastajat TOPPAROIKKA ry. järjesti lauantaina 10.6. koko kansalle avoimet ovet Lahden vanhalla varikolla sijaitsevassa vesitornissa. Kaunis kesäpäivä houkutteli väkeä runsaasti paikalle. Suoraan sanottuna päivä oli todellinen menestys, joka yllätti järjestäjät täysin. Suurin ihmisryntäys aamulla pisti topparoikkalaisille luun kurkkuun, mutta ”alkujärkytyksen” jälkeen, jokainen talkoolainen, kiireestä huolimatta täytti paikkansa. Talkoohengessä pystytetty avoimet ovet vaati, etenkin viimeisellä viikolla lujaa sitoutumista tapahtuman kunnialliseen läpiviemiseen. 
Tapahtuman markkinointia ei haluttu jättää pelkästään nettisivuihin ja satunnaisiin kaupungille liimailtuihin julisteisiin, vaan tapahtumasta haluttiin tiedottaa suurempien ihmismassojen tietoisuuteen. Ennakkojuttuja julkaistiin muutamissa paikallisissa lehdissä sekä radiohaastattelun muodossa. Median ennakkokiinnostus oli kiitettävää, kun otetaan huomiota, että kyseessä oli ensimmäiset avoimet ovet nykymuodossaan.
Mitä varikolla oli sitten tarjolla? Tapahtuma tarjosi rautateistä kiinnostuneille vuonna 1951 valmistu-neen Risto-veturin, joka oli suuren huomion kohteena. Kamerat piirittivät veturivanhusta. Näyttelytilat oli rakenneltu museoliikenteeseen kunnostetussa lähiliikennevaunuun Ei:n sekä tornin kolmanteen kerrokseen. Yksi vetonauloista oli resiina-ajelu. Erityisesti kaikenlainen toiminta, koskettelu ja kokeileminen oli suuressa suosiossa. Ihmiset haluavat osallistua. Eräänläisena bonuk-sena tapahtumapaikalla vieraili toistakymmentä eri-ikäistä ja -merkkistä museoautoa, jotka keräsivät ihailevia katseita. Mukava lisä rautateiden joukkoon. Monet kehuivat ääneen (lahtelaiset!?!?) maanläheistä järjestelyjä ja hyvää palvelua, eikä siihen välttämättä tarvittu sen suurempia taikatemppuja kuin kuppi kahvia, ehkä makkara sekä mukavaa jutustelua rautateistä, tai ihan mistä vain. Tämänkaltaiselle kohtaamiselle on nykyisessä hektisessä ja alati muuttuvassa, kiireen täyttämässä elossa tilausta. Tunnelma oli välitön ja rento sekä ihmiset vilpittömästi hyväntuulisia. Monet kävijöistä kertoivat avoimeisesti omista kokemuksistaan rauteteista, jotka rikastuttivat myös järjestäjien ajatuksia rautateiden historiasta ja kulttuurista. Moni topparoikkalainen ”asiantuntija” joutuikin koville asiantuntevista kysymyksistä ja tiedusteluista. Ilahduttavinta oli nähdä useat sukupolvet riemastuneina samojen asioiden äärellä. Rautatiet yhdistävät ihmiset, sekä konkreettisesti ja henkisellä tasolla. 
Päivän päätyttyä topparoikkalaiset olivat helteen ja tohinan uuvuttamia, mutta silti yhtä hymyä. Muuta ei voinut onnistuneen päivän jälkeen todeta kuin että nykymuotoiset avoimet ovet saannee jatkoa ensi vuonna. Mitä silloin? Se selvinnee ajallaan…

Lahden rautatiepäivät 16.6.2007
(Tomi Hämäläinen)

Nyt on aika taas muistella mennyttä ja palauttaa mieliin kauniin kesäisen tapahtumapäivän antia. Viime vuodesta viisastuneena myös tapahtuma oli itsessään oli järkiintynyt. Esiteltävää oli hankittu runsaasti enemmän. Esimerkiksi kaluston suhteen: vuonna 2006 yleisölle oli avoinna vain kaksi vaunua ja Tr1 1047 muistomerkkimme kun taas vuotta myöhemmin oli yhdistyksen vaunuista kolme avoinna ja lisäksi Helsingistä saapui näytille Hr1 1009 mukanaan neljä Englantilais tyyliin entisöityä puumatkustajavaunua. Kerhotornin toiminta säilyi entisellään. Toisessa kerroksessa oli kahvio ja kolmannessa näytillä vanhaa rautatieaiheista materiaalia. unohtaa ei sovi myöskään makkaragrilliä heti tornin ulko-oven tuntumassa, josta suuri kiitos työttömien yhdistykselle. Lisäksi mukaan oli tullut pientä oheistoimintaa, harmiksemme kaikki keitä pyysimme tulemaan eivät saapuneet. Näytillä olisi ollut enemmän vanhoja koneita ja kulkuneuvoja. Paikalle saapui mm. maamoottorin pyörittämä halkomislaite, pärehöylä, pari vanhaa raktoria ja Harjunalustan vpk:ookin esittelemään paloautojaan. Kesken tapahtuman koettiin pientä dramatiikkaakin kun paloautot poistuivat paikalta saatuaan hälytys soiton vuoksi. Onneksi autot palasivat takaisin sillä niistä täydennettiin Ukko Pekan tarvitsema vesi.

Hr1 1009 kuljetti väkeä Helsingistä Lahteen ja edelleen Heinolaan. Erityistä ajossa oli se että höyryjuna ajoi ensi kertaa oikorataa pitkin Lahteen. Ilmeisesti oikoradan vaikutuspiiriin kuuluvat ihmiset eivät koskaan ennen olleet nähneet höyryhepoa sillä Haarajoen ja Mäntsälän asemalaiturit olivat tupaten täynnä väkeä. Erityisesti Mäntsälään oli kerääntynyt runsaasti ihmisiä. Kun asemalaiturit olivat täyttyneet, loput olivat siirtyneet kauemmaksi rautatien penkereelle katsomaan höyryävää kummajaista. Joukko taiteilijoitakin saapui paikalle kunnioittamaan erilaisilla tempauksilla junan saapumista. Itse junan kolmessa matkustaja vaunussa oli tiivis tunnelma kun sadat maksaneet matkustajat olivat tahtoneet kyytiin mukaan. Junan rahastaja jatkoi täysipainoista työtä aina Heinolaan asti. Myös iso joukko Heinolalaisia saapui katsomaan Ukko Pekkaa. Ennen Heinolaa museojuna pysähtyi kumminkin Lahdessa, torvisoittokunnan soittaessa tervetuliais soitantaa. Junan pysähdyttyä  varikko-alue kuhisi ihmisiä, valehtelematta useita satoja saapui ihmettelemään tapahtumaa. Ihmismassan vyöryttyä ulos vaunuista Markku Meriluoto piti palopuheen lähiliikenteen puolesta.

Erilaisten virvokkeiden lisäksi myytiin rautatieaiheista kirjallisuutta ja leluja lapsille. Kumpiakin meni kaupaksi runsaasti päivän aikana. Tänä vuonna ei myytäviä eväitä ja virvokkeita ollut liian vähän, vaan ne riittivät mainiosti. Ainoa ongelma oli tuotteiden jakelussa, kerholla olleesta varastosta eteenpäin sillä kävijöitä oli ruuhkaksi asti, eikä ahkerat jakelijat aina päässeet tarvittaviin paikkoihin tarpeeksi nopeasti ihmispaljouden vuoksi.

Päivät sujuivat yleisesti ottaen erittäin mallikkaasti, myös sää osui täysin kohdalleen. Tietysti aina riittää kehitettävää ja parannettavaa, mutta kaikkea ei vain yksinkertaisesti pienellä tekijäjoukolla ehdi tehdä. Topparoikka ry kiittääkin kaikkia yhteistyö kumppaneita. Vaikka joku toi kokonaisen halkomiskoneen maamoottoreineen ja toinen oli avustamassa makkaranpaistossa, on apu aina yhtä tärkeä. Tapahtuma oli järjestetty täysin talkootyönä eikä kukaan saanut mitään palkkaa mistään, onnistuimme järjestämään näinkin toimivan tapahtuman.

Lupa oikaista
(Jonne Seppänen, artikkeli Topparoikka-lehdessä 2/2007)

Lähtölupa ensimmäiselle matkustajajunalle uutta Kerava-Lahti-oikorataa pitkin annettiin viime syksynä. Kesäkuun 16. oli Ukko-Pekan ja puuvaunujen vuoro odottaa vihreää opastetta Helsingin asemalaiturilla.

Kivihiilentuoksuinen savu leijuu Pasilan vanhojen veturitallien ympäristössä. Kesäinen aamuaurinko paistaa aamuyöstä pestyn höyryveturin, Ukko-Pekka numero 1009:n, kylkiin. Veturinkuljettaja Seppo Kähönen suorittaa viime hetken tarkastusta koputtelemalla vasaralla pyöriä ja laakereita.

Pienehkö talkooporukka (Juhani Tanninen, Tatu-Pekka Paukkunen, Jorma Koponen, Mauri Veijalainen ja muutamat muut) on suorittanut valmistelutöitä ja pitänyt tulta yllä muutaman edeltäneen päivän, jotta ensimmäisen höyryveturivetoisen junan matka uudella Kerava-Lahti-oikoradalla onnistuisi. Nyt kaikki on lähtölupaa vailla valmista.

”Silmät varovasti laituriin asti”

Raideopastin vaihtuu näyttämään valkoista. Samassa veturin hytissä kääntyy valtaventtiili ja sylintereiden poistohöyry pääsee suhisten vapaaksi pyörien nytkähtäessä eteenpäin. Tai itse asiassa taaksepäin, juna nimittäin lähtee viimeinen vaunu edellä Linnunlaulun sillan alittaen kohti Helsingin rautatieasemaa.

Viimeisessä vaunussa junan junaturvallisuudesta vastaava konduktööri Christian Dahlström toimii ”opasteen kertaajana” ja antoi kuljettajalle tiedon odottavasta kulkutiestä.

Junan viimeisen vaunun näkee asemalaiturilta parinsadan ihmisen välistä. Etäältä näkyy höyryä ja kuuluu puuskutusta. Juna lipuu laituriin Perheen pienimmät osoittelevat innokkaasti junan suuntaan, mutta 157 tonnia painavan suhisevan ja pihisevän veturin lipuessa kohdalle ilmeet vakavoituvat ja kädet hakeutuvat suojaamaan korvia.

Ukko-Pekka höyryveturi on saapunut laituriin ihmisten ihasteltavaksi. Matkalle lähtijöillä alkaa kuitenkin jo paikan etsiminen ennakkoon varatuille paikoille. Matkustajia on mukavasti jo Helsingistä lähdettäessä.

Höyryä ilmassa

Veturinkuljettaja nojaa hytin ikkunaan odottaen lähtölupaa konduktööriltä. Lähtöopastin on jo vaihtunut näyttämään vihreää. Lupa saadaan ja kevyen vihellyksen jälkeen kuljettajan käsi liikahtaa valtaventtiilillä. Samalla veturi liikahtaa ja lähtöä todistamaan tulleet ihmiset vilkuttavat hyvän matkan toivotukseksi. Ensimmäinen höyryjunamatka Helsingistä Mäntsälän kautta Lahteen on alkanut.

Pekka kiihdyttää tasaisen varmasti jättäen Linnunlaulun ja Pasilan tumman kivihiilisavun peittoon. Sisällä junassa meno on mukavan leppoisaa kun omat paikat ovat löytyneet. Aamupalaa on tarjolla kahdessa ravintolavaunussa heti junan lähdettyä liikkeelle.

Tikkurilan ja Keravan jälkeen juna kaartaa oikoradalle. Junan markkinointi näyttää toteutuneen hyvin, katsojia ja kuvaajia oli oikoradan ja Heinolan radan varrelle kerääntynyt todella runsaasti. Haarajoen ensimmäistä höyryjunapysähdystä oli kerääntynyt katsomaan muutamia kymmeniä ihmisiä.

Suurin yleisöryntäys oli kuitenkin Mäntsälässä jonne juna oli kerääntynyt katsomaan satoja ihmisiä. Molemmat laiturit ja radanvarren penkereet olivat täynnä vanhan ajan tekniikasta kiinnostunutta yleisöä. Myös Mäntsälän kulttuuritoimi oli järjestänyt asemalle ohjelmaa. Höyryveturia olivat vastassa ns. simpauttajat. Yksi heistä sai melkeinpä simpautettua myös junan konduktöörin Kuopion murteella ja viinapullon kera. Uudella asemalla oli myös taiteilijoita esittelemässä omia töitään ja tulevaa näyttelyään. Kiitosta junasta tuli paljon myös Mäntsälän kulttuuritoimijoilta. Puolen tunnin seisahduksen jälkeen matka jatkui höyrypilvien ja vihellysten jälkeen kohti Lahtea ja rautatiepäiviä.

Tallinkulmilla

Lahden rautatiepäiville Mytäjäisten vanhalle varikkoalueelle saavuttiin puolenpäivän aikoihin. Ensimmäistä kertaa oikoradan päästä päähän kulkenutta höyryveturia oli vastassa torvisoittokunta (Waski-Weljet) ja runsas joukko juhlavieraita. Junasta purkautuneiden parinsadan ihmisen lisäksi paikalla oli vähintään toinen mokoma paikallisia ihastelemassa alkukesän auringossa kiiltelevää konetta. Paikalla on tietenkin myös Topparoikan kunnostama Risto-höyryveturi, joka on Ukko-Pekan tavaraliikennekäyttöön tarkoitettu sisarveturi. Varikkoalueelle oli saapunut myös paljon Lahdesta Heinolaan pyrkiviä, joista suurimmalle osalle oli valitettavasti myytävä ”ei oota” junan suuren kysynnän vuoksi.

Heinolan baanalla

Matka Heinolaan jatkui ääriään myöten täynnä olevassa junassa reilun tunnin pysähdyksen jälkeen. Lähtö tapahtui peruuttaen pääradalle ja sieltä sitten komean kiihdytyksen jälkeen tapahtuma-alueen ohi kohti asemaa. Asemalta juna kaartoi kohti pohjoista ohittaen Merivaaran tehtaat ja Joutjärven. Myös Heinolan radan varteen oli saapunut paljon katselijoita ja muutama kummastelija.  Olipa yhdellä porukalla Suomen lippuja, joita he villisti heiluttivat junan mennessä ohi.

Juna mutkitteli reipasta kahdeksaakymppiä peltojen ja metsien halki. Lahden jälkeen matkustajille oli tarjolla lounasta ja junan huoltovaunussa kävikin ankara tohina, kun ruokaa laitettiin Topparoikan jäsenen Markus Heleniuksen johdolla. Matkustajatkin olivat osanneet lähteä oikealla asenteella liikkeelle ja ymmärrystä löytyi, vaikka kaikille ei istumapaikkaa järjestynytkään ja ruokaakin joutui välillä odottamaan väenpaljouden tuottamien logististen ongelmien johdosta. Kivihiilen ja höyryntuoksuisissa vaunuissa vallitsi mukava vanhanajan kiireetön matkustamisen meininki.

Juna saapui Heinolan Jyrängön komealle rautatiesillalle reilun tunnin ajomatkan jälkeen. Sillalta avautuivat hienot näkymät aiheuttivat ansaittua kiinnostusta junan hiljentäessä sillalle. Heinolassa oli junaa vastaanottamassa satakunta ihmistä. Jotkut olivat tulleet odottelemaan junaa jo useampaa tuntia etukäteen ja viettämään kesäistä piknikiä aseman puistossa. Ylipäätään matkustajajunan saapuminen Heinolaan aiheuttaa kiinnostusta lehdistössä, joten höyryjunasta olikin etusivun juttu seuraavan päivän Heinola-lehdessä. Heinolassa veturi vaihtoi junan toiseen päähän. Joten matka Heinolasta Lahteen mentiin tenderi edellä, Heinolassa kun ei ole veturin kääntöön tarvittavaa kääntöpöytää tai kolmioraidetta. Heinolassa matkustajilla oli mahdollisuus käydä tutustumassa läheiseen lintutarhaan.

Takaisin Helsinkiin

Vilkutusten saattelemana juna lähti tunnin pysähdyksen jälkeen kohti Lahtea. Lahdessa veturi käännettiin ympäri varikon kääntöpöydällä. Tätäkin tapahtumaa oli tullut todistamaan mukavasti katsojia. Nyt matkustajilla oli aikaa tutustua myös Topparoikan järjestämien Lahden rautatiepäivien tarjontaan, mistä enemmän seuraavassa Tomi Hämäläisen artikkelissa. Matka Helsinkiin jatkui viiden jälkeen, kun veturi oli saanut vettä ja henkilökunta oman täydennyksen ravintolavaunussa.

Vihellyksen ja tuttujen poistohöyryiskujen saattelemana juna poistui kohti Helsinkiä, jättäen jälkeensä kivihiilen tuoksun useiden minuuttien ajaksi Mytäjäisten varikolle.

MIELIPITEET

Hiomaton Timantti
( Sauli Hirvonen, Topparoikka-lehti 1/2008, alkuperäinen julkaistu vuonna 2006)

Monille lahtelaisille sukupolvesta toiseen Mytäjäisten lampi on ollut tuttu paikka —  lähinnä hellepäivien helpottajana. Kauniit, restauroidut talot vierustavat sen rantoja. Junat lipuvat supan ohitse, mutta vain harvat rannalla olevat kiinnittävät niihin huomiota. Lampi ja rautatiet ovat aina kuuluneet yhteen rautatien tulosta lähtien. Mytäjärvestä otettiin vettä höyryvetureiden tarpeisiin sekä teollisuuden käyttöön. Vesialue tosin kutistui, mutta alue säilyi silti viehättävänä kokonaisuutena.

Kun siirrytään rannoilta syvemmälle radan suuntaan Varikonkatua pitkin, saavutaan seudulle jonka olemassaolosta on monella korkeintaan hatara mielikuva. Lahden kartassakin kolmioraiteen keskellä on harmaa läntti. Mutta kun astutaan ulos ja suunnataan matka kohti Mytäjäistä, silmien eteen levittäytyy vanhaa rakennuskantaa, joka on säilynyt yhtenäisenä. Muutaman asuintalon lisäksi alueen täyttävät VR:n käytössä olevat kiinteistöt sekä historialliset varastorakennukset. Historian havinaa — kaikki sulassa sovussa, harmonian ja seesteyden täyttämässä tilassa.

Kun matkaa jatketaan eteenpäin varikkoalueelle, vasemmalla kohoaa vuonna 1957 valmistunut tiilinen vesitorni, joka tosin näkyy jo matkojen päähän. Suoraan edessä on vanha veturitalli, jonka vanhimmat osat ovat valmistuneet Lahti–Pietari -radan rakentamisen yhteydessä vuonna 1870.

Kun höyryveturit syrjäytettiin diesel- ja sähkövetureiden tieltä, vesitornin ja tallien käyttö muuttui hiljalleen. Vesitorni sai uudet asukkaat 1990-luvulla
Lahden Rautatieharrastajat Topparoikka ry:stä. Vetureiden siirryttyä Kouvolaan, tallin valtasivat erilaiset pajat ja bändit. Rautatieharrastajat kunnostivat itse talkootyönä vesitornin kerhopaikakseen, ja näin lahtelaisen rautatiekulttuurin vaaliminen otti aimo harppauksen eteenpäin.

Alue ei tällä hetkellä ole esteettisesti silmiä hivelevässä kunnossa toisin kuin sen arvolle sopivalla tavalla toivoisi olevan. Mutta jos unohdetaan pienet
likaiset yksityiskohdat, näemme edessämme lahtelaisittain ainutlaatuisen kompleksin, jota on tuskin tarpeellista kehittää ulkoilmavarastona. Rakennuskantaa ei tarvinne lisätä eikä juurikaan tiivistää, vaan kunnostaa olemassa olevaa ja säilyttää sen historiallisen uniikki ilme.

Topparoikka ry.:n viime vuosina järjestämissä tapahtumissa ihmiset ovat olleet erittäin kiinnostuneita alueen luonteesta sekä sen historiasta. Keskusteluissa kävikin ilmi huoli alueen kohtalosta. Monet hämmästelivät, miten nuoresta kaupungista, Lahdesta, vielä löytyy rakennuskannaltaan vanha ja yhtenäinen
miljöö. Alue on suojeltu, mikä takaa sen ominaislaadun säilymisen jälkipolville, mutta se ei saa tukahduttaa alueentoiminnallista luonnetta.

Varikosta Rautatiepuisto?

Ensisijaisen tärkeää on miettiä, millaista kehittämistä alue kaipaa. Ensinnäkin alueen pitää olla esteettisesti edustava. Onhan se yksi kiintopisteistä kun Lahteen saavutaan ja Lahdesta lähdetään junalla. Mahdollisen kevyenliikenteen kulkuyhteyden luominen kolmiraiteen sisältä Sopenkorven tielle on olennaisen
tärkeää. Länsipuoleista kevyen liikenteen väylää voitaisiin jatkaa urheilukeskukselta radanviertä aina talleilla asti, josta rakennettaisiin yhteys Sopenkorpeen sekä alikulku Tomatoriin. Tornator on voimakkaan asuntorakentamisen alla ja Sopenkorven yritysalue tullee kokemaan suuria muutoksia, joten varikon alueen merkitys korostunee, vaikka tällä hetkellä kulkuyhteys on rajoittunut Hämeenlinnantien yhteyteen.

Niinkin yksinkertaisilla asioilla kuin kiveyksellä ja istutuksilla saataisiin korostetuksi varikkoalueen inhimillisyyteen ja maanläheisyyteen kurottelevaa
kaupunkimaista ilmettä. Samalla alue toimisi kuitenkin eräänlaisena näennäisenä periferiana aktiivisen ja toiminnallisen kaupungin keskellä. Se olisi eräänlainen puisto, joka kurottaa historiaan olematta kuitenkaan ummehtunut tai vanhanaikainen, vaan ehkä pikemminkin sivistyksellinen ja virikkeellinen, mutta myös käytännöllinen. Yhdistäisihän se kolme tyystin erilaista yhdyskuntaa: asuinalueen sekä yrityspuiston, joiden keskiössä voisi parhaimmassa tapauksessa olla mm. suomalaisen rautatiekulttuuria vaalivan yhdistyksen toimitilat.

Talleilla on tänä päivänä aktiivisia vuokralaisia, jotka pitävät alueen nykyistä käsityöimagoa hienosti esillä omalla tavallaan. Se, kuka päättää ja minkälaisia
päätöksiä tulevaisuudessa on luvassa, määrittävät, voiko nykyinen rautatiepainotteinen toiminta säilyttää virkeänä ja elinvoimaisena jälkipolville. Se olisi todellinen kulttuuriteko jopa valtakunnallisesti ajatellen.

Asiaan siis voidaan kiinnittää sosiaalisyhteiskunnallisia ulottuvuuksia: syrjäytynyt tila voidaan saattaa julkiseksi tilaksi, jossa hyökkäykset yksityisomaisuutta vastaan pystytään minimoimaan, kun sen roolia kaupunkirakenteessa selkeytetään vahvistaen sosiaalisen vastuun roolia. Kun rooli on selkeä ja sen tiedostavat kaikki, on helpompaa saada kosketus alueeseen niin, ettei tarvitse olla rautatieharrastaja, huomatakseen niitä kauniita historiallisia kerroksia joita alue sisältää.

Lahti kasvoi rautateistä. Silti kaupunkia ei välttämättä mielletä rautatiekaupungiksi, kuten esimerkiksi Kouvolaa, Riihimäkeä tai Hyvinkäätä, jossa sijaitsee Suomen Rautatiemuseo. Oikorata kylläkin lähensi Lahtea pääkaupunkiin, mutta varsinaisesti se ei mitään fyysistä muutosta ulottanut Lahden rautatienäkymiin lukuun ottamatta aseman seudun parannustöitä, jotka olisi pitänyt joka tapauksessa tehdä. Muutos koettiin enemmänkin ajassa kuin tilassa.

Varikko on tällä hetkellä lähinnä fyysinen tila, mutta sen pitää jalostua myös henkiseksi. Rautatiekulttuurin vaaliminen Lahdessa on jo nyt vahvalla pohjalla,
joten miksemme voisi profiloitua myös rautatiekaupungiksi? Varikkoalue olisi lähtökohdistaan täydellinen paikka rautatiehenkiselle puistolle.

Aktiiviset rautatieharrastajathan siellä on jo.

Ei savua ilman tulta
(Jonne Seppänen, Topparoikka-lehden 2/2007 pääkirjoitus)

Tyytyväisiä ihmisiä, kivihiilen ja dieselin savua, höyryn pihinää, maamoottorien murinaa. Siinä hyviä aineksia kesätapahtumaan.

Tunnelmat ovat tietenkin Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n järjestämästä Lahden rautatiepäivätapahtumasta kesäkuun puolivälistä. Mytäjäisissä vanhalla veturivarikolla järjestetyssä tapahtumassa oli pääesiintyjänä Ukko-Pekka-veturi numeroltaan 1009. Kyseessä oli myös uuden Kerava-Lahti-oikoradan ensimmäinen museojuna. Topparoikka ry:llä oli kunnia olla järjestämässä tämä historiallinen juna-ajelu. Matkan varrella kamerat räpsyivät. On jopa väitetty että ko. ajo olisi ollut yksi kuvatuimmista junista Suomen rautatieliikenteen historiassa.

Samalla yhdistyksemme näytti, että puhtaalla talkootyöllä on mahdollisuus järjestää tällainen suuremmanluokan tapahtuma. Koko tapahtumasta huokui yhdessä tekemisen meininki. Paikalle saapuneet ihmiset olivat positiivisesti yllättyneitä ihmisläheisistä järjestelyistä. Myös ilmainen sisäänpääsy kertoo, että topparoikalla on tarkoitus pitää jalat maassa myös järjestelyiden suhteen. Liian suuria harppauksia on turha ottaa ennen kuin niihin on valmiuksia. Koko perheen tapahtumaa on myös turha näivettää suurilla pääsymaksuilla.

Yhdistyksemme sai runsaasti positiivista julkisuutta tapahtumasta. Esimerkiksi Mäntsälän kulttuuritoimittaja kehui pitkään järjestelyitä täpötäydellä Mäntsälän asemalla. Myös Helsingin Sanomien sivun jutun myötä palautetta, lahjoituksia ja kyselyjä on tullut runsaasti. Tätä myönteistä julkisuutta täytyy myös osata hyödyntää tuomalla omaa tuotettaan esille.

Päämäärät ovat yhdistystoiminnan jatkuvuuden kannalta olennaisia. Tätäkin tärkeämpää on kulttuuriharrastuksen parissa vietetty yhteinen aika. Aikaa vietetään muutenkin kuin työn merkeissä, kuten retkillä, illanvietoissa tai kerhoilloissa.

Jatkuvuuden kannalta talkoovoimin toteutetun kulttuurityön ehto on tekijöiden viihtyvyys. Kun työtä tehdään harrastusmaisesti pitää ymmärtää tietyt ehdot. Työ on vapaa-ajalla tapahtuvaa, eikä näin ollen liiallista työtahtia voida pitää. Projektien vetäjien ei pidä näin ollen asettaa liian suuria odotuksia tekijöihin ja tekijämäärään nähden. Näinkin suuren tapahtuman järjestäminen antaa kuitenkin yhdistykselle uskoa mahdollisuuksista ja antaa tyydytystä tehdystä talkootyöstä.

Talkoovoimin toteutettu kulttuuritapahtuma on mielestäni todella arvokasta. Tallennettua esineistöä ja osaamista pitäisi mielestäni pystyä paremmin hyödyntämään ja tukemaan. Näin vältetään tiettyjen alojen osaamisen häviäminen ja varmistetaan tehdyn työn ja esineistön säilyminen tuleville sukupolville.

Kulttuuria tuottavien tahojen merkitys yhteiskunnallisella tasolla on suurta. Historiallisesti merkittävimmät kohteet saavat rahoitusta valtiolta ja kunnilta, mutta suuri osa kulttuuriperinteestä on yhdistyksemme kaltaisien yksityisten harrastajatahojen varassa.

Konkreettisen talkootyön lisäksi yhdistyksemme tarvitsee myös näkyvyyttä nimenomaan lahtelaisena kulttuurituottajana. Tuntuu hienolta, kun tapahtumassa useat henkilöt ylpeinä tulivat sanomaan olevansa  yhdistyksemme jäseniä.

Nyt on aika korjata satoa ja ennen kaikkea olla ylpeitä saavutuksistamme. Haapamäkisiä emme ole, Pohjois-Suomeen emme halua — pysykäämme ”Lahes” ja olkaamme topparoikkalaisia.

Lahden veturivarikko – alue monille mahdollisuuksille
(Jonne Seppänen 2008)

Lahden Mytäjäisten rautatievarikkoalueen juuret juontuvat Riihimäki – Pietarin radan rakentamiseen. Tiiliornamentiikalla koristellun kaarevan veturitallin vanhimmat osat ovat vuodelta 1868. Mytäjäisten varikkomiljöö on arvokas valtakunnallisella tasolla. Vuonna 2007 varikkoalueen kiinteistöt myytiin Senaattikiinteistöille, jonka tehtävänä on myydä ne edelleen. Varikon yllä leijuu näin ollen uhkakuvia, mutta myös mahdollisuuksia.

Rautateiden ympäröimään varikkoalueeseen kuuluvat veturitallien lisäksi Jarl Ungernin suunnittelema tiilinen vesitorni (vuokrattu Topparoikka ry.:lle) vuodelta 1957. Läheisyydestä löytyvät myös vuonna 1900 valmistuneet asuintalo talousrakennuksineen ja varikon koulurakennus, sekä saunarakennus Mytäjärven rannalta. Varikkoalueen ohella Tornatorin rullatehtaan alue ja pohjoispuolella sijaitseva Mytäjäisten omakotitaloalue sekä lännessä sijaitseva Sopenkorven teollisuusalue muodostavat historiallisessa perspektiivissä monikerroksisen ja hyvin säilyneen, toisiinsa nivoutuvan kokonaisuuden.
VR:n toiminta varikkoalueella loppui lähes kokonaan 1990-luvun alussa. Tämän jälkeen Ratahallintokeskus on vuokrannut veturitallien pilttuita erilaisille toimijoille bänditiloista mökinrakennukseen. Vuokralaisten vaihtuvuus ja yleinen välinpitämättömyys ovat saattaneet varikkoalueen siivottomaan kuntoon. Varikkoalue onkin jäänyt piiloon suuren yleisön tietoisuudelta. Kaupunginjohdollakaan ei ole ollut intressejä alueen kehittämiseen, vaan aluetta on pidetty lähinnä joutomaana.

Museovirasto on kuitenkin tunnustanut alueen kulttuurihistoriallisen merkityksen. Varikkoalue on Museoviraston vuonna 1997 ympäristöministeriölle tekemän esityksen mukaan valtakunnallisesti merkittävien rautatiealueiden joukossa jonka johdosta alue on suojelukohde.
Varikkoalue elää tällä hetkellä muutosvaiheen kourissa. Varikon kiinteistöt ovat myynnissä ja ympärilläkin tapahtuu. Sopenkorven teollisuusalue on pikkuhiljaa hiljentymässä ja Starckjohanin muutto pois Mytäjäisistä tullee muuttamaan koko alueen käyttöä tulevien vuosien ja vuosikymmenten aikana.
Varikkoalueen tulevaisuutta suunniteltaessa olisi tärkeää muistaa alueen alkuperäinen käyttötarkoitus ja sovittaa  alueen menneisyys ja tulevaisuus toimivaksi kokonaisuudeksi. Vanha voi toimia yhteistyössä uuden kanssa, mutta pelkkä rakennuksen ulkokuorien säilyttäminen ei kuitenkaan riitä tuomaan esille kohteen kulttuuriperintöä. Alueen suunnittelu ja kehittäminen kokonaisuutena eri tahojen intressejä yhdistelemällä on mahdollisuus luoda toimiva kokonaisuus. Tällainen kokonaisuus antaa puitteet, sekä taloudellisesti että kulttuurihistoriallisesti tuottoisalle toiminnalle.

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry. on omalta osaltaan halunnut tuoda esille,  140 vuotta sitten syntyneen, varikkoalueen merkitystä nimenomaan rautatiehistoriallisena perintönä jälkipolville. Topparoikan vuokrattua tiilisen vesitornin käyttöönsä 1990-luvun alussa lanseerattiin Pietarin radan museon nimeä kantanut näyttelytila yhdistyksen toimitilojen yhteyteen. Yhdistyksen kunnostama ja ylläpitämä rautatiekalusto antaa historiallista arvoa varikolle.
Topparoikan talkoovoimin järjestämät yleisötapahtumat, yhdistyksen taltioima esineistö, kuva- ja kirjallinen materiaali ovat osaltaan saattaneet osin unohdetun alueen historiaa lahtelaisten tietoisuuteen.

LAUSUNTOJA

Asiantuntijalausuntoja vuodelta 2008

KAUPUNGINARKKITEHTI ANNE KARVINEN-JUSSILAINEN:
Minkälaisia suunnitelmia Lahden kaupungilla on alueelle?
Alue sisältyy PIUHA-hankkeen rajaukseen. Hankkeessa on tarkoitus ympäristökeskuksen johdolla tutkia vanhojen teollisuusalueiden maaperän puhdistamistoimenpiteiden toteutusmuotoja sekä alueiden kehittämistä. Varsinaisesti selvitys on tarkoitus kohdistaa Sopenkorven teollisuusalueelle, jonka asemakaavaa mahdollisesti tarkistetaan jatkotyönä. Varikkoalue otettiin mukaan ainakin alkuvaiheessa, jos Senaatti-kiinteistöt tai mahdollinen uusi omistaja kiinnostuisi alueen asemakaavoittamisesta. PIUHAn kautta saamme toivottavasti jo joitain pohjatietoja mahdollisesti tulevaisuudessa laadittavaa asemakaavaa varten.
Asemakaavaa ei ole vielä päätetty alueelle laatia. Yksityisen omistamalla alueella asemakaavatyö edellyttää anomusta tai sopimusta maanomistajan kanssa.

Onko kaupungilla kantaa, mihin käyttöön alue soveltuisi parhaiten?
 Yleiskaavassa alue on osoitettu pääosin palveluille tarkoitetuksi toimitila-alueeksi. Lisäksi alue on viivoitettu kulttuurihistoriallisesti arvokkaana ympäristökokonaisuutena. Pääosan alueella olevista rakennuksista halutaan säilyvän, mutta lisärakentamistakin voitaneen tarvittaessa osoittaa. Asumisen sijoittamista teollisuusalueen ja radan varteen ei kannateta alueen pääasiallisena käyttötarkoituksena. Nykyinen liikenneyhteys asutuksen vierestä ei mahdollista kovin suurta liikennemäärän kasvua, mutta muuten alue varmasti tarjoaa hyvät kehittämismahdollisuudet monenlaiselle yritystoiminnalle.

Pyrkiikö kaupunki vaikuttamaan siihen jotenkin minkälaiseen käyttöön alue soveltuisi?
Kaupunki vastaa alueen asemakaavoittamisesta, vaikka alue olisi yksityisessä omistuksessa. Kaupunki huolehtii edellä esitettyjen yleiskaavan ja kulttuurihistoriallisten arvojen huomioon ottamisesta sekä osoitettavan toiminnan sopivuudesta niin alueelle kuin ympäristöönsäkin.

LAHDEN KAUPUNGINMUSEON RAKENNUSKULTTUURIYKSIKÖSTÄ TUTKIJA PÄIVI SIIKANIEMI:
Minkälainen merkitys veturivarikolla toiminnallisesti ja rakennustaitellisesti on Lahdelle?
Veturivarikko on tärkeä muistuma Lahden kylän kehittymisestä seudun keskuspaikaksi. Ilman rautatietä Lahti tuskin olisi kehittynyt sillä vauhdilla kuin kävi. Varikon rakennukset  on tehty pääosin tyyppipiirustuksin. Veturitalli on vanhin 1868-1870  ja vesitorni nuorin vuodelta 1957.  Asuinrakenukset ja entinen koulurakennus ovat tiettävästi rakennettu 1900. Talousrakennukset ja maakellarit ovat tärkeä osa kokonaisuutta.

Minkälainen suojelu varikkoalueella on?
Museovirasto on kartoittanut ja inventoinut  valtion rakennusperintöä ja vastaa rautatierakennusten suojelukysymyksistä. Paikallistasolla Lahden kaupunginmuseo on tapauskohtaisesti Museoviraston kanssa sopien ottanut kantaa rautatierakennuksia koskeviin suojelukysymyksiin.Ympäristöministeriö, Museovirasto, Ratahallintokeskus, Valtion kiinteistölaitos, VR-yhtymä Oy ja Metsäntutkimuslaitos ovat 22.9.1998 allekirjoittaneet sopimuksen menettelytavoista valtakunnallisesti merkittävien rautatieasema-alueiden säilyttämiseksi ja suojelemiseksi. Museovirasto on laatinut näistä valtakunnallisesti merkittävistä kohteista
selvityksen, johon koottiin kaikkiaan 115 kohdetta (872 rakennusta) 85 kunnassa. Lahden rautatieasema ja varikon alue ovat mukana sopimuksessa. Sopimus on luettavissa Museoviraston www-sivulla.
Sopimuksella pyritään siihen, että suojeluesitykseen sisältyvistä alueista rakennuksineen huolehditaan niin, että alueen luonne säilyy ja että rakennuksia vaalitaan ja pidetään kunnossa. Suojelu pyritään selvittämään ensisijaisesti kaavoituksen keinoin. Lahden Varikon aluetta on yhdessä rautatieaseman kanssa esitetty uutena kohteena Valtakunnallisesti merkittäväksi kulttuurihistorialliseksi ympäristöksi, joten sen status on kaupungin tahollakin korkealla. Läheisen Sopenkorven teollisuusalueen kaavoitusta ollaan aloittamassa ja tiettävästi myös Varikon alue sisältyisi kaava-alueeseen, joten siinä yhteydessä myös alueen suojelukysymyksiä tullaan pohtimaan.

Mikä on museon kanta, mihin käyttöön rakennukset soveltuisivat tulevaisuudessa?
Luonnollisesti asuinrakennusten säilyttäminen asuinkäytössä olisi toivottavaa ja vanhojen piharakennusten ja kellareiden säilyminen.Veturitallien osalta sellainen käyttö, joka kunnioittaa alkuperäistä tilajakoa ja rakenteita, jos mahdollista. Siellä lienee tällä hetkellä yritystoimintaa(?), mutta sen laajuudesta ja tehdyistä muutoksista minulla ei ole tietoa. Käytössä rakennukset kuitenkin säilyvät
paremmin kuin aivan tyhjillään. Vesitorni on tärkeä maamerkki, sen käyttö nykyisessä muodossaan varmaan on kaikkein säilyttävintä. En ole käynyt siellä sisällä. Rakennusten tarkempi rakennushistoriallinen ja kuntotutkimus olisivat varmaan tarpeen.

Mytäjäisten varikkoalueen kehittämissä otettava huomioon historialliset näkökulmat
(Sauli Hirvonen, Janne Ridanpää, Jonne Seppänen)

Lahden Mytäjäisten rautatievarikkoalueen juuret juontuvat Pietarin radan rakentamiseen. Alueen vanhin rakennus on koristeellinen veturitalli, jonka vanhimmat osat ovat vuodelta 1868. Museovirasto on tunnustanut alueen kulttuurihistoriallisen merkityksen vuonna 1997 ympäristöministeriölle tekemässään esityksessä, jonka mukaan Mytäjäisten varikko on valtakunnallisesti merkittävä rautatiealue.

Kiskojen ympäröimään varikkoalueeseen kuuluvat veturitallien lisäksi tiilinen, höyryveturien vesitykseen käytetty vesitorni vuodelta 1957, vuonna 1900 valmistuneet asuintalo talousrakennuksineen, varikon koulurakennus sekä saunarakennus. Varikkoalue sekä sitä ympäröivät Tornatorin rullatehdas, Mytäjäisten omakotitaloalue sekä Sopenkorven teollisuusalue muodostavat historiallisessa perspektiivissä monikerroksisen ja hyvin säilyneen, toisiinsa nivoutuvan kokonaisuuden.

VR:n varikkotoiminnan hiivuttua 90-luvulla Ratahallintokeskus on vuokrannut veturitallien pilttuita aina bänditiloista mökinrakennukseen. Vuokralaisten vaihtuvuus ja yleinen välinpitämättömyys ovat saattaneet varikkoalueen siivottomaan kuntoon. Alueen ainutlaatuisuus on jäänyt piiloon. Nyt varikko elää muutosvaiheen kourissa. Vuonna 2007 alueen kiinteistöt myytiin Senaatti-kiinteistöille, jonka tehtävänä on myydä ne edelleen. Myös ympärillä tapahtuu: Sopenkorven teollisuusalue on hiljentynyt, ja Starckjohannin muutto pois Mytäjäisistä tullee muuttamaan koko alueen käyttöä.

Pro varikko on nimi työryhmälle, joka on ottanut tehtäväkseen tuoda esille Mytäjäisten varikkoalueen historiaa ja tulevaisuuden näkymiä sekä antaa tukea kulttuurihistoriallisesti arvokkaan miljöön säilyttämiseen ja kehittämiseen. Sen perustajina toimivat Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry:n aktiivit, jotka ovat myös olleet järjestämässä kolmena perättäisenä kesänä Lahden rautatiepäivä -tapahtumaa varikkoalueella. Työryhmän Provarikko.info -sivustolta löytyy ajankohtaista tietoa varikkoaluetta koskevista päätöksistä, suunnitelmista ja tapahtumista. Sivuston kautta on myös mahdollisuus antaa tukensa varikkoalueen säilyttämisen puolesta ja esittää omia mielipiteitä ja kehitysehdotuksia.

Topparoikka ry on omalta osaltaan halunnut tuoda esille paikallista rautatiehistoriaa. Yhdistyksen kunnostama ja ylläpitämä museokalusto antaa oman historiallisen panoksensa varikolle. Topparoikan talkoovoimin järjestämät yleisötapahtumat, yhdistyksen taltioima esineistö sekä kuva- ja kirjallinen materiaali ovat osaltaan saattaneet varikkoaluetta  kaupunkilaisten tietoisuuteen.

Varikkoaluetta kehitettäessä olisikin ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon alueen alkuperäinen käyttötarkoitus. Pelkkä ulkokuoren varjelu ei kuitenkaan riitä säilyttämään varikon monivivahteista historiallista sisältöä. Varikon sijainti tarjoaa kulttuurihistorialliselle toiminnalle hyvät edellytykset: Rautatieviraston päätös museojunaliikenteen rajoittamisesta pääradoilla suo Lahdelle mahdollisuuden palauttaa takavuosien yleisömagneetit, höyryjunamatkat Heinolaan ja Loviisaan, kulkuun. Veturitallit voisivat näin toimia sekä kulttuurikeskuksena että toimivana museokaluston huolto- ja säilytystilana. Useat tahot – niin yhdistykset kuin yksilötkin – ovat ilmaisseet kiinnostuksensa liikennöintiin. Varikkoalue kaipaakin toimijoita, jotka kaupungin tuella osaavat hyödyntää sen historiaa kehittäesssään aluetta taloudellisestikin toimivaksi kokonaisuudeksi.

Lahden merkitys rautatiekapunkina on osin unohdettu. Teollisuuskaupunki on ollut vuosikymmenet riippuvainen hyvistä rautatieyhteyksistä. Nykyäänkin rautatie kulkee Lahdesta viiteen eri suuntaan.  Nyt kunnallisvaalien alla onkin ensiarvoisen tärkeää nostaa esille Mytäjäisten tulevaisuus ja tehdä kauaskantoisia päätöksiä varikkoalueen kehittämiseksi. Nyt on aika ottaa historiallinen näkökulma huomioon kaupunkisuunnittelussa. Säilytetään Lahti rautatiekaupunkina ja Mytäjäisten varikko muistuttamassa rautateiden merkityksestä jälkipolville.

Lausunto Mytäjäisten varikkoalueen kehittämisestä – lausunto 5.10.2009

Senaatti-kiinteistöt etsii Lahden Mytäjäisten varikkoalueelle kumppania, joka olisi valmis kehittämään, kaavoittamaan ja lopulta myös ostamaan alueen. Kyseessä on valtakunnallisestikin arvokkaaksi tunnustettu alue, jota käsiteltäessä tulee vaalia kulttuuriarvoja. Valtion liikelaitoksena tahdomme vedota Senaatti-kiinteistöihin, jotta eräät seikat saavat arvoisensa huomion. Toivomme Senaatti-kiinteistöltä yhteiskuntavastuuta; muun muassa luvatun avoimuuden ja vuorovaikutuksen sekä kulttuuriarvojen vaalimisen toteutuvan käytännössäkin.

Mytäjäisten varikkoalue osana paikallista historiaa ja kehitystä

Lahden kaupungin historia on nivoutunut tiukasti liikenneyhteyksien kehitykseen. Rautatiet sekä Vesijärven satama olivat väestönkasvun ja
-keskittymisen perusteina. Lahden Mytäjäisten varikkoalueen rakennuskanta on eheä kokonaisuus, jonka vanhin rakennuskanta on peräisin 1860- ja 1870-luvuilta. Rakennuskannassa korostuu rautateiden yhteiskunnallinen merkitys: muun muassa ainoa kolmesta säilyneestä vanhasta VR:n ylläpitämistä kouluista sijaitsee Mytäjäisten alueella.

Varikkoalue on mukana vuonna 1998 allekirjoitetussa sopimuksessa menettelytavoista valtakunnallisesti merkittävien rautatieasema-alueiden säilyttämiseksi ja suojelemiseksi.

Topparoikka ry alueen toimijana

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on vuokrannut varikon vesitornia 1990-luvun alusta lähtien. Yhdistyksen toimintaan on kuulunut vanhan rautatiekaluston kunnostus yhteistyössä Suomen Rautatiemuseon kanssa. Lisäksi yhdistys on koonnut kokoelmiinsa paikallista rautatieperinnettä niin esineistönä kuin niteinäkin. Nämä arkistot sijaitsevat toimitiloissa. Yhdistyksen tiloissa on myös harjoitettu pienimuotoista näyttely- ja museotoimintaa.

Yhdistys on myös toimintansa puitteissa järjestänyt Mytäjäisten varikkoalueella neljänä viime kesänä Lahden Rautatiepäivä -tapahtumaa. Tapahtuma on vakiinnuttanut kasvavalla kävijämäärällään paikkansa paikallisena, elämyksellisenä koko perheen tapahtumana. Pääteemoja ovat olleet vanha rautatie- ja muu ajoneuvokalusto sekä paikallishistoria.

Topparoikka ry on saanut runsaasti positiivista julkisuutta tapahtumistaan. Esimerkiksi Mäntsälän kunta kehui järjestelyjä vuoden 2007 oikoradan ensimmäisen höyryveturivetoisen junan yhteydessä. Myös Helsingin Sanomien jutun myötä palautetta, lahjoituksia ja kyselyjä on tullut runsaasti. Tätä myönteistä julkisuutta on hyödynnetty tulevia vuosia silmällä pitäen:  vuonna 2008 alueelle saatiin peräti kaksi eri höyryjunaa ja vuonna 2009 Heinolaan ajettiin kaksi loppuunmyytyä junaa.

Tapahtumissa vierailleet ihmiset ovat olleet erittäin kiinnostuneita alueen luonteesta ja sen historiasta. Monet hämmästelivät, miten Lahden kaupungista löytyy vielä rakennuskannaltaan vanha ja yhtenäinen miljöö.

Näkemyksiä alueen kehittämiseen

Varikkoalueen tulevaisuutta suunniteltaessa tulee muistaa alueen alkuperäinen käyttötarkoitus. Topparoikka ry yhteistyötahoineen on ideoinut muun muassa eräänlaista kulttuuripuistoa, joka tarjoaisi tiloja esimerkiksi taiteilijoille, designereille ja käsityöläisille.
Veturitalli olisi tämänkaltaiselle toiminnalle luonteva rakennus. Asuinkäytössä olevat talot tulisi sen sijaan säilyttää yhä asuttuina. Lisärakentamiseen tulee suhtautua hyvin varauksellisesti.

Topparoikka ry toivoo luonnollisesti oman toimintansa kykenevan jatkuvan alueella – jo sen vuoksi, että se on saanut huomattavan paikallisen merkityksen. Yhdistyksellä ei ole resursseja tehdä ostotarjousta, hoitaa alueen kaavoitusta tai koordinoida kehitystä.
Toivomme kuitenkin, että mielipidettämme kuunneltaisiin ja toimintamme mahdollisuudet, esittämämme ideat sekä valmiutemme monenlaiseen
yhteistyöhön huomioitaisiin Senaatti-kiinteistöjen ja kolmannen osapuolen välisissä neuvotteluissa.

Varikon tilanne 9.4.2010

Varikko on edelleen myynnissä vaikka osa kiinteistöissä olevien vuokralaisten sopimukset ovat irtisanottu. Kumppania/ostajaa aluelle alettiin etsiä elokussa 2009, jolloin varikko siirtyi Senaatti-Kiinteistöille.
Tammikuussa varikolla tehtiin mm. maaperä- ja tärinämittauksia ja kesän alussa alueella alkaa maanvaihto.

Varikon arvoa on määrittänyt vuodesta 1998 voimassa ollut sopoimus valtakunnallisesti merkittävistä rautatiealueista. Siinä on sopijaosapuolina ollut mm. Museovirasto, VR, Valtion Kiinteistölaitos (nyk. Senaatti) ja muutamia muita. Listalla on 115 kohdetta, joissa on yhteensä 872 rakennusta, Lahden varikko on yksi näistä alueista. Olennaista tässäkin sopimuksessa on, että se määrittelee vain menettelytapoja, joilla aluetta lähdetään kehittämään. Se ei ole suojelupäätös, vaan suojelusta päätetään vasta kaavoituksessa (tarkemmin asemakaavassa). Asemakaavaa kolmioraiteen sisäpuolisella alueella ei toistaiseksi ole, eikä tiedossa ole milloin kaavan valmistelu aloitettaisiin. Lisätietoa www.nba.fi/fi/rautatierakennukset. Lahden voimassa olevassa yleiskaavassa (työ tämän uudistamiseksi on menossa) varikko on merkitty ”pääosin palveluille tarkoitetuksi toimitila-alueeksi” ja se on myös merkitty arvokkaaksi alueeksi.

Lisäksi Museoviraston viimeisimmässä RKY-inventoinnissa (valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt), jonka Valtioneuvosto vahvisti vuodenvaihteessa, on varikkoalue mukana ensimmäistä kertaa. Ensimmäisenä mainitusta rautatiealuesopimuksesta RKY eroaa siinä, että se ei ole sopimus, jossa kiinteistöjen mahdollinen omistaja on ollut sopijaosapuolena. Se kuitenkin asettaa tiettyjä vaatimuksia sille, miten inventointiin liittyviä alueita tulee käsitellä esim. kaavoitusprosessissa, mutta suojelun ratkaisee vasta kaavoitus.

MUUT ARTIKKELIT

Lahden Mytäjäisten varikko
(Sauli Hirvonen, Lahen Lehti)

Lahden Mytäjäisten rautatievarikkoalueen juuret juontuvat Pietarin radan rakentamiseen. Alueen vanhin rakennus ja yksi Lahden vanhimmista, on koristeellinen veturitalli, jonka vanhimmat osat ovat vuodelta 1868. Museovirasto on tunnustanut alueen kulttuurihistoriallisen merkityksen vuonna 1997 ympäristöministeriölle tekemässään esityksessä, jonka mukaan Mytäjäisten varikko on valtakunnallisesti merkittävä rautatiealue.

Kiskojen ympäröimään varikkoalueeseen kuuluvat veturitallien lisäksi tiilinen, höyryveturien vesitykseen käytetty vesitorni vuodelta 1957, vuonna 1900 valmistuneet asuintalo talousrakennuksineen, varikon koulurakennus sekä saunarakennus. Varikkoalue sekä sitä ympäröivät Tornatorin rullatehdas, Mytäjäisten omakotitaloalue ja lampi sekä Sopenkorven teollisuusalue muodostavat historiallisessa perspektiivissä monikerroksisen ja hyvin säilyneen, toisiinsa nivoutuvan kokonaisuuden, jonka keskipisteessä on Lahden kehittymiseen vaikuttanut rautatie.

VR:n varikkotoiminnan hiivuttua 1990-luvulla Ratahallintokeskus on vuokrannut veturitallien pilttuita aina bänditiloista mökinrakennukseen. Vuokralaisten vaihtuvuus ja yleinen välinpitämättömyys ovat saattaneet varikkoalueen siivottomaan kuntoon. Alueen ainutlaatuisuus on jäänyt piiloon, mutta nyt varikko elää muutosvaiheen kourissa. Vuonna 2007 alueen kiinteistöt myytiin Senaatti-kiinteistöille, jonka tehtävänä on myydä ne edelleen. Myös ympärillä tapahtuu: Sopenkorven teollisuusalue on hiljentynyt, odottaen uutta kaavaa ja Starckjohannin muutto pois Mytäjäisistä tullee muuttamaan koko alueen käyttöä.

Mytäjäisten varikko on jäänyt monelle lahtelaiselle harmaaksi alueeksi ja tätä varten on perustettu työryhmä Pro-Varikko, joka on ottanut tehtäväkseen tuoda esille Mytäjäisten varikkoalueen historiaa ja tulevaisuuden näkymiä sekä antaa tukea kulttuurihistoriallisesti arvokkaan miljöön säilyttämiseen ja kehittämiseen. Myös torsoksi purettu satamarata on nostettu esille osana yhtenä tärkeänä kulttuurihistoriallisena elementtinä sekä toiminnallisena rakenteena, jonka hyötyjen esilletuomiseen työryhmä osallistuu.

Lahden rautatieharrastajat Topparoikka ry on yhdistyksenä omalta osaltaan tuonut esille rautatiekulttuuria ja tukenut paikallisen rautatiehistorian säilymistä. Yhdistyksen kunnostama ja ylläpitämä museokalusto antaa oman historiallisen leimansa varikolle, Topparoikan talkoovoimin järjestämät yleisötapahtumat mm. Rautatiepäivä, yhdistyksen taltioima esineistö sekä kuva- ja kirjallinen materiaali ovat osaltaan saattaneet varikkoaluetta  kaupunkilaisten tietoisuuteen.

Varikkoaluetta kehitettäessä olisikin ensiarvoisen tärkeää ottaa huomioon alueen alkuperäinen käyttötarkoitus. Pelkkä ulkokuoren varjelu ei riitä säilyttämään varikon monivivahteista historiallista sisältöä. Varikon sijainti paikallisesti ja kansallisesti tarjoaa museorautatietoiminnalle hyvät edellytykset: Rautatieviraston päätös museojunaliikenteen rajoittamisesta pääradoilla suo Lahdelle mahdollisuuden palauttaa takavuosien yleisömagneetit, höyryjunamatkat vähemmän liikennöidyille radoille Heinolaan ja Loviisaan. Veturitallit voisivat näin toimia sekä kulttuurikeskuksena että toimivana museokaluston huolto- ja säilytystilana. Useat tahot – niin yhdistykset kuin henkilötkin – ovat jo ilmaisseet kiinnostuksensa liikennöintiin. Varikkoalue kaipaakin toimijoita, jotka kaupungin tuella osaavat hyödyntää sen historiaa kehittäesssään aluetta taloudellisestikin toimivaksi kokonaisuudeksi.

Lahden merkitys nimenomaan rautatiekaupunkina on osin unohdettu, vaikka nykyään rautatie kulkee Lahdesta peräti viiteen eri suuntaan. On ensiarvoisen tärkeää nostaa esille Mytäjäisten tulevaisuus ja tehdä kauaskantoisia päätöksiä varikkoalueen kehittämiseksi, sekä ottaa historiallinen näkökulma huomioon kaupunkisuunnittelussa. Säilytetään Lahti rautatiekaupunkina ja Mytäjäisten varikko muistuttamassa rautateiden merkityksestä jälkipolville.