Matkatavaravaunu Fo 22547

Neliakselinen vihreä konduktööri- ja matkatavaravaunu on valmistettu Pasilan konepajalla vuonna 1950. Ennen hylkäämistään vuonna 1987 sitä käytettiin Kirkkonummen tilapäisenä tavaramakasiinina asematunnelityömaan ajan. Rautatieharrastajat pelastivat vaunun romutukselta Imatralta vuonna 1990.
Vaunun keskellä on iso yhtenäinen tila, jossa koirille häkit ja koukut polkupyörille. Päätykopeissa ollut myös nestekaasulämmitys.

Vaunun pääasiallisena käyttötarkoituksena oli – suuren sisätilansa ansiosta – toimia näyttelyvaununa. Vaunu on toiminut yhdistyksen esittelyvaununa useissa tapahtumissa 2000-luvulla, mm. varikolla sekä Salpausselän seisakkeella mm. Classic Motorshow-tapahtumissa.

Vaunu oli deponoitu Topparoikalle kunnossapitovastuulla. Vaunu siirtyi Topparoikan omistukseen vuonna 2020.

Kunnostus

Katon kunnostus 1995 käsitti katon toisen päädyn lahonneiden puuosien uusimisen ja uuden huopakatteen asentamisen.

Vaunu kunnostettiin ulkoisesti vuosina 2007-2010. Vaunu siirrettiin 31.8.2007 Lahdessa Mytäjäisen veturivarikon kääntöpöydän raiteelle veturitallin kupeeseen työskentelyn helpottamiseksi. Tuolloin uusittin vaunun seinän runko-osia sekä paneleita. Topparoikka ry:n 20-vuotisjuhlallisuuksiin liittyen lauantaina 8.11.2008 huomioitiin Esa Myyryn kunniakas käsityö Fo-vaunun kunnostamisessa. Yhdistys otti huomioon Myyryn johdolla suoritetun kunnostustyön kiinnittämällä vaunun kylkeen irrotettavat ESA-messinkikirjaimet.

Vaunu siirrettiin muun kaluston mukana Vierumäelle vuonna 2015. Päijänne Leaderin kolmivuotisen avustuksen turvin vaunun kunnostus jatkui Vierumäellä vuonna 2021. Vaunun maalattiin, ikkunoita ja ovia uusittiin. Sisällä putsattiin ja maalattiin metallinen lattia. Seinät ja katto maalattiin. Alusta on ruostesuojattu sekä maalattu alkuperäiset alustamerkinnät. Vaunun sähköt uusittiin ja akut testattiin.

Vaunu on kunnostettu liikennöintikuntoon ja se on katsastettu vuonna 2023.