Lähiliikennevaunu Ei 22319

Puinen lähiliikennevaunu Ei 22319

Valmistettu 1950-luvulla 100 paikkaisena, nk. ruskeavaunu. Muutettu lähiliikennevaunuksi 1970-luvulla, jolloin vedetty myös sähköveturilla ja lämmitetty 1500 V jännitteellä.

“Ei” on pariovillisilla käyntisilloilla varustettu lähiliikennevaunu.

Rautatieharrastajat pelastivat vaunun Imat-rankosken romuttamolta 1990-luvulla. Tuli Rautatiemuseolta Hyvinkäältä Topparoikan käyttöön 1995. Alunperin vaunu oli tarkoitettu lisätilaksi kahvilavaunun (EFi 22319) yhteyteen.

Topparoikan yleisöpäivänä varikolla 1997 vaunu toimi näyttelytilana. Lahden Rautatiepäivinä 2007-2009 vaunu toimi elokuvateatterina ja vaunussa esitettiin rautatieaiheisia filmejä.

Kunnostus

Vuosina 1996-97 vaunulle suoritettiin kunnostustoimenpiteitä. Vaunun lahonneet ulkoseinäpanelit uusittiin, yhden ikkunan lahonneet tukirakenteet korjattiin, rikkoutuneet ikkunat korvattiin ehjillä ja vaunun ulkoseinistä poistettiin vanhat maalit ja ne maalattiin kertaalleen. Lisäksi vaunun sisälle asennettiin uudet lattiamatot.

Vuonna 1997 kunnostuskohteena oli vaunun katto. Katon vanhat massaukset poistettiin ja katolle kiinnitettiin uusi huopakate.

2000-luvulla vaihdettiin vaunun paneleita ja keväällä 2011 sisälle asennettiin lähiliikennepenkit.

Keväällä 2020 aloitettiin vaunun kunnostus ikkuinoiden vaihdolla. Myöhemmin vaunun ulkopanelit poistettiin ja runkorakenteita korjattiin. Vaunun alusta on ruostesuojattu sekä maalattu uudet alustamerkinnät.

Ulkoseiniin asennetaan uudet eristevillat sekä vaunu paneloidaan. Ovien ja ikkunapuiden korjausta jatketaan.

Vaunu on valmistunut vuonna 1950, joten vuonna 2020 se täyttää pyöreät 70 vuotta. Vaunu on tarkoitus saada liikennöitävään kuntoon.

Kunnostukseen on saatu avustusta Päijänne-Leaderilta.